Vastaus otsikon kysymykseen voisi olla vaikkapa Wes Anderson. Andersonin elokuvat ovat monilta osin hyvin keskinkertaisen oloisia, mutta samalla jollain tapaa hyvin kiehtovia ja... niin, siis hyviä. Elokuvien maailmat ovat usein hieman vinksahtaneita, ja yleensä myös korostetun yläluokkaisia, joissa toinen toistaan oudommat hahmot tekevät outoja valintoja. Kuitenkin näistä vieraannuttavista elementeistä huolimatta (tai juurikin niiden takia) Anderson onnistuu vangitsemaan filmille jotain hyvin yleisinhimillistä. Aivan kuin ymppäämällä elokuvaan tarpeeksi hämmentäviä, itsetarkoituksellisia ja kieroja asioita tapahtuisi jonkilainen kyllääntyminen ja katsojan huomio kiinnittyisikin entistä tarkemmin meitä kaikkia yhdistäviin kokemuksiin, iloihin ja suruihin.
Anderson tähdittää elokuvansa uskollisesti samoilla näyttelijöitä, joista varsinkin Bill Murray on sen luokan tapaus, että hänen karismansa tekee elokuvasta kuin elokuvasta paremman. Eivätkä Wilsonin veljeksetkään mitään elokuvaa ole onnistuneet kokonaan pilaamaan. Tuttujen näyttelijöiden lisäksi jokaisessa filmissä kuulee myös joukon tutun kuuloisia pop-kappaleita, ja musiikin käyttäjänä Anderson onkin ohjaajien huippuja yhdessä Tarantinon, Coppolan (Sofia) ja Scorsesen kanssa. Ja niin, ovathan kaikki hänen elokuvansa pohjimmiltaan (Bottle Rocket pienin varauksin) hymisyttävän hauskojakin, sellaista lämmintä huumoria sanoisin. Pitääkin varmaan pian taas katsoa joku niistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Arkisto
- maaliskuuta (4)
- tammikuuta (4)
Tunnisteet
Tietoja kirjoittajasta
- Tuomas
- eipä mitään
1 kommenttia:
Hello Tuomas,
thanks for responding to my call for Scandinavians!
Please could you email me - I cannot find an email address for you. My address is;
andreajoseph24 [at] btinternet [dot] com
Cheers.
Lähetä kommentti